Pakolaisten kotoutumisapu

Viime vuosina alkaneen pakolaisvyöryn myötä puheenaiheet pakolaisista ovat olleet enemmän ja enemmän otsikoissa ja niistä puhutan jatkuvasti. Pakolaispuheenaiheet ovat kuitenkin myös hyvin herkkiä, nimittäin ne aiheuttavat erittäin helposti kitkaa ihmisten ympärille. Ihmisillä on hyvinkin poikkeavia ja osittain hyvinkin radikaaleja mielipiteitä pakolaisista. Tämä tekee puheenaiheen erittäin herkäksi, eikä siitä oikein osatakkaan vielä puhua ilman riitaa. Se on hyvin harmillista, nimittäin pakolaispuhe on valitettavasti nykymaailman tilanteessa jopa pakollista ja hyvinkin ajankohtaista. Pakolaisia tulee jatkuvasti lisää mitä erinäköisistä syistä ja taustoista. Joskus he tulevat paikoista ja tilanteista, joita me länsimaalaiset emme pysty edes ymmärtämään. Tämän takia tuomitsematon keskustelu olisi hyvinkin tärkeää tässä tilanteessa. Ymmärrettävää tietenkin on, että kaikki uusi ja tuntematon pelottaa. Se on perusihmisluonne, joka on pysynyt meissä kivikaudelta asti. Nykyajan moderoitumisen ja tiedonsaannin avulla tätä piirrettä ollaan kuitenkin saatu kytkettyä pois, pikkuhiljaa. Se on kuitenkin hyvin vaikeaa, nimittäin se on ollut mielissämme tuhansia vuosia ja kuuluu yhdeksi perustunteistamme. Kokonaan sitäkään ei tietenkään saa kytkeä, nimittäin se myös osittain suojelee meitä vaaratilanteissa. Sen ei kuitenkaan saisi vaikuttaa liikaa asenteisiimme muita ihmisiä kohtaan tai aiheuttaa tuomitsemista. Jokainen meistä on kuitenkin samanlainen ihminen, riippumatta siitä mistä olemme kotoisin tai minkälaisista taustoista tulemme.

Pakolaisvirran alku

Vuosi 2015 rikkoikin kaikki ennätykset pakolaismäärissä Euroopassa ja Eurooppaan saapui huomattavasti odotettua enemmän pakolaisia. Nämä pakolaiset piti sitten sijoittaa ympäri Eurooppaa niin, että se olisi reilua jokaiselle maalle. Pakolaisia saapui noin 1,2 miljoonaa. Me emme täällä Euroopassa osanneet varautua näin suureen määrään pakolaisia, joka taas aiheutti meille pakolaiskriisin. Tämä aiheuttikin suuren ongelman käytännön järjestelyissä, joka taas aiheutti suuren riidan eri puolille eri kantoja vastaan. Poliittinen keskustelu oli erittäin mielenkiintoista ja täynnä toisistaan poikkeavia mielipiteitä. Tilanne ei ole kuitenkaan edelleenkään muuttumassa, vaan päinvastoin ilmastonmuutoksen myötä se saattaa jopa lisääntyä. Näin ollen meidänkin pitää ruveta valmistautumaan pakolaisiin entistäkin paremmin ja luotava jatkuvasti sujuvampia kotoutumisohjelmia, joilla yhä useampi pakolainen pääsisi sopeutumaan Suomeen ja Suomen kulttuuriin helpommin.

molemmat osapuolet voittavat

Hyvä ja sujuva kotoutumisohjelma vaikuttaa kaikkeen ja on eduksi jokaiselle taholle, pakolaisille ja meille Suomen kansalaisille. Silloin myös pakolaisista saadaan hyöty taloudessa ja sen kehittämisessä. Silloin pakolaiset eivät myöskään aiheuta kovin suurta taakkaa, joka taas auttaa korjaamaan asenteita. Päätarkoituksena olisi saada pakolaiset mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan suomalaisten rinnalle, jolloin yhteiskunta pysyisi yhtenäisenä sen muutoksista huolimatta. Tällöin pakolaiset pääsisivät mukaan suomalaiseen elämään ja heitä kohdeltaisiin täysin samalla tavalla kuin kaikkia muitakin Suomessa asuvia. Tällöin ei syntyisi liian suuria kuiluja eri yhteisöjen ja kulttuureiden väliin. Valitettavasti tällä hetkellä se ei ole onnistunut niin kuin olisi toivottu. Muutoksia on saatava aikaiseksi nopeasti, jotta seuraavilla pakolaisilla olisi taas parempi mahdollisuus kotoutua ja päästä mukaan yhteiskuntaan.

Gentin malli

Gentin mallia

Ratkaisuksi tähän on suunniteltu Gentin mallia. Gentin malli perustuu aktiivisuuteen, jolloin turvapaikanhakijan on oltava aktiivinen ensimmäisestä päivästä lähtien. Tarkoittaen sitä, että turvapaikanhakijan saavuttua tiettyyn kaupunkiin, on hänet integroitava mahdollisimman nopeasti. Keskeisinä asioina tämän mallin integroitumisessa on, että hakijalle tarjotaan riittävät resurssit eri palveluihin tarkoittaen hyvinvointipalveluita, terveydenhuoltoa, vapaa-ajan tekemistä, harrastuksia, tarvittavaa koulutusta, suomen kielen opetusta ja sitä kautta työtä. Työmahdollisuuksia pyritään taas parantamaan vapaaehtoistyön ja työharjoitteluiden avulla, jolloin myös työnantajille on helppo ottaa uusi työntekijä tutustumaan suomalaiseen työkulttuuriin ja sitä kautta löytämään nopeasti palkkatyötä. Tämä perustuu aktiivimalliin, jossa kaikilta osapuolilta vaaditaan jatkuvaa aktiivisuutta kotoutumisen edistämisessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *